Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 6.11.2018 15.46

Tiedote sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksesta 6.11.2018

Avainsanat:

Sairaanhoitopiirin talousarvio mahdollistaa sairaaloiden peruskorjauksia

VSSHP:n hallitus esittää sairaanhoitopiirin valtuuston hyväksyttäväksi talousarviota, jossa toimintakulut kasvavat 3,7 prosenttia edellisestä talousarviosta ja ovat yhteensä 759,4 miljoonaa euroa. Toimintatuotot kasvat 3,4 prosenttia ja nousevat 798,7 miljoonaan euroon.

Jäsenkuntien yhteenlasketut maksut sairaanhoitopiirille nousevat 2,5 prosenttia aiemman hyväksytyn talousarvioraamin mukaisesti. Jäsenkuntien maksuihin varataan talousarviossa yhteensä 608,6 miljoonaa. Muilta kunnilta ja asiakkailta odotetaan kertyvän 69 miljoonaa euroa.

Talousarvion tulos on laadittu kaksi miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Sen toteutuessa ei kuntayhtymällä olisi yli- tai alijäämiä taseessaan vuoden 2019 jälkeen.

VSSHP varaa ensi vuoden investointeihin yhteensä 44,5 miljoonaa euroa. Summa ei sisällä Tyksin T3-sairaalahanhetta, joka toteutetaan rahoitusleasingilla. Investointibudjetista käytetään rakentamiseen 26,7 miljoonaa ja laite- ja kalustohankintoihin 17,8 miljoonaa euroa.

Investointirahoilla tehdään ensi vuonna Tyksin Loimaan ja Vakka-Suomen sairaaloissa leikkaussalien muutostöitä ja korjauksia sekä Turkuun suunnitellun uuden psykiatrisen sairaalan hankesuunnittelua. Myös Salon sairaalamäen toiminnallinen suunnittelu etenee. Merkittäviä jo alkaneita investointikohteita ovat uusi pysäköintirakennus ja Tyksin A-sairaalan C-siiven ja julkisivun korjaustyöt.

Rahoitusleasingilla toteutettavalle T3-sairaalahankeelle on ensi vuoden budjettiesityksessä tehty 36 miljoonan euron varaus, josta 31 miljoonaa käytetään rakentamiseen ja viisi miljoonaa kiinteistölaitteisiin. Kokonaisuudessaan T3-hankkeen kustannukseksi arvioidaan 189 miljoonaa euroa sen valmistuessa vuonna 2021.

Sairaanhoitopiiri kehittää sähköisiä asiakaspalveluita

Sairaanhoitopiirin toiminnan kehittämiskohteita vuonna 2019 ovat sähköiset asiakaspalvelut ja potilastiedon hyötykäyttö sairaanhoidon palvelujen uudistamisessa. Sähköinen asiointi laajenee muun muassa Tyksin palveluissa.

– Tämä näkyy tavassamme pyytää sähköistä asiakaspalautetta tekstiviestillä, joidenkin palveluiden nettipohjaisen ajanvarauksen käyttöönottona sekä Omaolo-palvelun eli tietokoneavusteisten oirearvioiden käyttöönottona päivystyksellisissä terveysongelmissa. Mutta toki jatkamme perinteisiä asiakaspalveluita niitä ajatellen, jotka eivät vielä käytä tietokonetta, sairaanhoitopiirin johtaja Leena Setälä selvittää.

– Meillä on jo mahtava tietovaranto Terveyskylä.fi-palvelussa, johon on rakennettu 30 eri terveysongelman tai potilasryhmän palvelukokonaisuutta. Nämä Talot sisältävät 90 eri sairaus- tai potilasryhmän informaatio- ja neuvontapalvelua, joukossa myös omahoito-ohjelmia. Sinne on tähän mennessä rakennettu myös Tyksin omia digitaalisia hoitopolkuja, joten uskon, että Terveyskylän palvelut tulevat ensi vuoden aikana monille varsinaissuomalaisille tutuiksi, Setälä arvioi.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri osallistuu laboratorioiden yhdistämisselvitykseen

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lähtee mukaan neljän yliopistosairaanhoitopiirin suunnittelemaan selvitykseen, jossa tutkitaan mahdollisuutta perustaa liikevaihdoltaan yli 300 miljoonan euron suuruinen laboratorioyhtiö. Uusi osakeyhtiö muodostettaisiin yhdistämällä Tyksin laboratoriot sekä Fimlab-yhtiön ja Nordlab-liikelaitoskuntayhtymän laboratoriopalvelut. ISLABin osalta omistajasairaanhoitopiirit tekevät päätöksen selvitykseen osallistumisesta myöhemmin. Sairaanhoitopiirin hallitus päätti selvitykseen ryhtymisestä 6.11.2018. Sen on tarkoitus valmistua maaliskuun 2019 loppuun mennessä.

Tarkoituksena on selvittää sidosyksikköasemassa olevaa osakeyhtiömallia, joka tuottaa julkisen terveydenhuollon edellyttämiä palveluja kaikille omistajilleen. Selvitykseen ryhtyvien yliopistosairaanhoitopiirien erityisvastuualeilla asuu noin kolme miljoonaa asukasta. Tyksin lisäksi siihen kuuluvat Tampereen, Kuopion ja Oulun yliopistosairaaloiden erityisvastuualueet.

Julkisten laboratorioiden toimintaympäristö Suomessa on muuttumassa merkittävästi sote-uudistuksesta riippumattakin. Jatkossa hankintalaki rajoittaa voimakkaasti julkisomisteisten laboratorioiden palvelujen myyntiä omistajaorganisaatioiden ulkopuolelle.

– Julkisten laboratorioiden yhteistyön tiivistäminen näyttäisi olevan tässä tilanteessa tarkoituksenmukainen keino julkisen terveydenhuollon tarvitsemien laboratoriopalveluiden kustannustehokkuuden ja saatavuuden turvaamiseksi, Setälä toteaa.

Sairaanhoitopiiri osakkaaksi uuteen ravintopalveluyhtiöön

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri siirtää omistuksensa nykyisestä Arkea Oy:stä perusteilla olevaan uuteen ravintopalveluita tarjoavaan yhtiöön, jonka työnimenä on Kaarea Oy. Uusi yhtiö perustetaan hankintalain mukaiseksi sidosyksikköyhtiöksi, jolta osakkaat voivat ostaa palveluita ilman kilpailutusta. Sairaanhoitopiirin hallitus päätti 6.11.2018 hyväksyä osaltaan Kaarea Oy:n osakassopimuksen.

Arkea Oy:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa 23.11.2018 päätetään yhtiön jakautumissuunnitelmasta, sekä jakautumisen yhteydessä syntyvän Kaarea Oy:n hallituksen jäsenistä, puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta ja tilintarkastajasta.

– Potilaidemme ja henkilöstömme ravintopalveluja tuotetaan uuden yhtiön käynnistyessä aivan entiseen tapaan, mutta palveluja kehitetään jatkossa enemmän sairaanhoitopiirin ohjauksessa. Arkea-yhtiö keskittyy jatkossa markkinaehtoiseen palveluun, sairaanhoitopiirin johtaja Leena Setälä kertoo.

Halikon sairaala-alueelle lisää asuintaloja

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri luovuttaa Halikon sairaala-alueelta noin viisi hehtaaria tonttimaata Salon kaupungille, joka on kaavoittanut alueelle pientalotontteja ja rakentaa alueelle kunnallistekniikan. Märyntien eteläpuolella sijaitsevalle alueelle voidaan rakentaa jopa 18 uutta omakoti- tai paritaloasuntoa autopaikkoineen.

Nykyisin alueella sijaitsee kuusi sairaanhoitopiirin omistamaa paritaloa ja rivitalo, sekä yksityisen omistama omakotitalo. Sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi 6.11.2018 maa-alueluovutukset esityksen mukaisesti.

 

Tämä on toimituksellinen tiedote VSSHP:n hallituksen kokouksesta. Esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan internet-osoitteessa http://vsshp.ktweb.fi