Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 26.1.2022 15.48

Tyks vakinaistaa 122 määräaikaista työsuhdetta

Avainsanat:

Tyks vakinaistaa mittavan määrä hoitohenkilöstön tehtäviä. Kaikkiaan Tyksin eri toimialueilla vakinaistetaan yhteensä 122 aiemmin määräaikaista tehtävää. 

Muutoksilla halutaan vähentää määräaikaisuuksia ja tarjota vakituinen työ Tyksin osaavalle henkilökunnalle. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi vakanssipaketin 25. tammikuuta 2022.

– Haluamme sitouttaa työntekijämme ja saada heidät pysymään Tyksissä ajassa, jolloin koko sosiaali- ja terveydenhoitoalalla on suuri pula työntekijöistä. Henkilöstön työhyvinvointi on meillä kaiken perusta ja potilaiden hyvinvoinnin lähtökohta, Tyksin sairaalajohtaja Petri Virolainen sanoo.

Vakinaistettaviin kuuluu muun muassa 75 sairaanhoitajan, 29 kätilön sekä laboratoriohoitajien, röntgenhoitajien ja lähihoitajien tehtäviä. Muutokset myös osaltaan turvaavat ja parantavat potilaiden hoitoa, sillä uusilla vakansseilla sitoutetaan osaavia ja kokeneita ammattilaisia Tyksiin.

Tällä hetkellä noin viidennes Tyksin hoitohenkilöstöstä eli noin 1100 henkilöä on määräaikaisissa työsuhteissa. Merkittävä osa heistä on vakinaisen henkilön sijaisena, mutta ryhmään kuluu myös määräaikaisena joko omasta pyynnöstään tai määräaikaisille projekteille palkattuja henkilöitä.

- On hyvä, että työnantaja haluaa pitää kiinni osaavasta hoitohenkilökunnasta. Kun peräkkäisiä määräaikaisia sopimuksia on monia, sitä vahvemmin kasvaa oletus, että pysyvälle työvoimalle on tarvetta, sanoo pääluottamusmies Jussi Rantanen.

Viimevuosina hoitohenkilöstöön on esimerkiksi palkattu vuosittain noin 200 vanhempainvapaan sijaista. Näiden lisäksi sijaisia on tarvittu muihin poissaoloihin. Nyt perustettavat vakinaiset tehtävät liittyvät ennen vuotta 2019 aloittaneiden pitkien, eri syihin perustuvien määräaikaisten työsuhteiden vakinaistamiseen. Hoitohenkilöstöstä eläköityy vuosittain noin sata ammattilaista.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin yhtenä strategisena tavoitteena on ollut vähentää määräaikaisia palvelusuhteita ja vakinaistaa niissä olevaa henkilöstöä.

- Haluamme pitää henkilökunnastamme hyvää huolta. Samalla rakennamme entistä parempaa henkilöstökokemusta tulevalle hyvinvointialueelle. Meistä tulee Varsinais-Suomen suurin työnantaja ja koko maankin mittakaavassa olemme merkittävä tekijä. Nyt hyväksytyllä päätöksellä voimme kattaa osan tulevien määräaikaisten työsuhteiden tarpeesta, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin henkilöstöjohtaja Saija Rintala.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin nykyinen henkilöstö siirtyy vuoden 2023 alusta aloittavaan hyvinvointialueen palvelukseen.