Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 6.4.2020 16.47

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koronatiedote 6.4.2020

Avainsanat:

Varsinaissuomalaisia, joilla on todettu koronavirustartunta, on nyt viikonlopun jälkeen 117. Maanantai-aamuna 6.4. Tyksin sairaaloissa oli hoidossa 12 potilasta koronaviruksen vuoksi.

Tyksin potilaiden ei ole syytä perua varattuja hoitoaikoja.

– Jos vastaanotolle tai toimenpiteeseen saapuminen epäilyttää, kannattaa soittaa etukäteen ja keskustella asiasta. Jotkut vastaanotot voidaan järjestää ilman, että potilaan tarvitsee saapua Tyksin tiloihin. Sairaanhoitopiirissä on viime viikkoina tehty paljon työtä etähoidon mahdollistamiseksi, johtajaylilääkäri Mikko Pietilä kertoo.

Perinteisen puhelinkeskustelun lisäksi etähoitoa voidaan antaa myös videovälitteisellä etävastaanotolla sekä tunnistautumista edellyttävässä chat-keskustelussa.

Aurinkoinen viikonloppu on innostanut ihmisiä urheiluun, mökkeilyyn ja puutarhatöihin. Näissä askareissa tapahtuneet liukastumiset, putoamiset ja muut tapaturmat ovat tuoneet potilaita Tyks Akuuttiin.

– Haluaisin muistuttaa ihmisiä, että uhkarohkeaksi ei kannata ryhtyä. Esimerkiksi putoaminen voi aiheuttaa vamman, jonka vuoksi sairaalaan tulo on välttämätöntä. Kaikki potilaat saavat meiltä hoitoa myös poikkeusaikana, Pietilä sanoo.