Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 25.5.2021 16.47

Varsinais-Suomi voi mahdollisesti siirtyä takaisin kiihtymisvaiheeseen ensi viikolla

Avainsanat:

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä päätti tänään 25.5.2021, että lasten ja nuorten ottelu- ja kilpailutoiminta voidaan aloittaa tästä päivästä lähtien. Koronatilanne Varsinais-Suomessa on rauhoittunut viime viikolta. Olemme edelleen leviämisvaiheessa, mutta vain yksi neljästä kriteeristä täyttyy.

– Ensi viikolla voimme mahdollisesti siirtyä takaisin niin kutsuttuun kiihtymisvaiheeseen, jos tilanne pysyy rauhallisena, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä, sanoo. 

Tuorein 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 55,5. Viikko sitten ilmaantuvuus oli 94,9. Positiivisten testien osuus on nyt 1,8 prosenttia, kun se viime viikolla oli 3,0 prosenttia. 

– Tilanne on todellakin rauhoittunut myös Salon osalta, ja ilmaantuvuusluku on suorastaan romahtanut noin 70:een, tehokkaan testaamisen ja tartuntajäljityksen ansiosta, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala sanoo.

Yksityistilaisuuksissa 20 henkilön suositusraja ulkotiloissa 1.6. lähtien

Koronaryhmä suosittaa, että yksityistilaisuuksissa sisätiloissa enimmäishenkilömäärä pidetään ennallaan eli 10 henkilössä. Ulkotiloissa henkilömäärä nostetaan kesäkuun alusta alkaen 20 henkilöön, ja tilanteen parantuessa sitä voitaisiin nostaa edelleen.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto (AVI) valmistelee kesäkuulle uutta päätöstä yleisötilaisuuksien enimmäishenkilömääristä nykyisen määräyksen päättyessä 31.5.

Koronaryhmä keskusteli paljon siitä, että on eri asia sallia esimerkiksi 500 henkilöä isolle stadionille, jossa voidaan koronaturvallisesti käyttää montaa eri sisäänkäyntiä ja pitää etäisyyttä, verrattuna pienempään tilaan, jossa ihmiset ovat tiivisti yhdessä. Koronakoordinaatioryhmä odottaa valtakunnallista suositusta yleisön jakamisesta pienempiin ryhmiin, jotta isompia tilaisuuksia voitaisiin järjestää.

Aikuisten kilpailutoiminta voi alkaa 8.6.

Alustavasti ohjausryhmä totesi, että Varsinais-Suomessa voitaisiin aloittaa aikuisten ottelu- ja kilpailutoiminta 8.6. alkaen, mikäli tautitilanteen suotuisa kehitys yhä jatkuu.

Aikuisten ryhmäharrastuksista ohjausryhmä suosittaa, että tästä päivästä (25.5.2021) alkaen aikuisten ryhmäharrastustoiminta sisällä voidaan aloittaa, huomioiden se, että ryhmän koko voi olla enintään 10 henkilöä.

Rokotus kannattaa ottaa

Rokotettuna emme vain suojaa itseämme, vaan autamme myös muita suojautumaan. Koronarokotteiden suojateho on hyvä vakavaa koronavirustautia vastaan.

– Rokotteita tulee saataville entistä enemmän ja haluan kannustaa jokaista ottamaan rokotteen omalla vuorollaan. Ole itse aktiivinen ja käy kuntasi nettisivuilla varaamassa itsellesi aika. Pystymme avaamaan yhteiskuntaa, jos saavutamme kattavan rokotussuojan väestössämme, Rintala sanoo.