Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 16.4.2014 16.45

Voimaperheet-hanke kehitti joustavaa ja helposti saavutettavaa nettiaikakauden vanhempainohjausta (julk.13.12.2013)

Avainsanat:

Julkaistu 13.12.2013

Käytökseltään haastavia lapsia autetaan parhaiten perheen arjessa 

Voimaperheet-hankkeessa on kehitetty joustava, vanhempainohjausta hyödyntävä palvelumalli nettiaikakauden lapsiperheiden hyvinvoinnin tueksi. Sen perustana on onnistunut yhteistyö neuvoloiden ja aktiivisten vanhempien kanssa. Lapsen myönteistä kehitystä tukeva muutos tapahtuu perheiden arjessa. Vanhemman kyky hallita lapsen häiriökäyttäytymistä tukee lapsen selviytymistä ja itsesäätelytaitoja.  

- Lapsuuden häiriökäyttäytymisen ja aikuisiässä ilmenevien sosiaalisten ja mielenterveyden ongelmien välillä on vahva yhteys. Jos lapsen haasteellinen käytös pääsee kehittymään käytöshäiriöksi, vaikeudet kasautuvat nopeasti, toteaa tutkimuksen johtaja, lastenpsykiatrian professori, ylilääkäri Andre Sourander. 

Joustava, nopea ja helppokäyttöinen tukimuoto 

Suomalaisten tutkimusten mukaan jopa 80 prosenttia käytösongelmista kärsivien lapsien perheistä ei hae tai saa apua lasten ongelmiin. Sopivia palveluja ei ole tarjolla kaikkialla maassa ja suurissa kaupungeissa niihin on usein pitkät jonot. Aktiivisen hoidon saaminen voikin pahimmillaan viedä jopa vuosia ongelmien alkamisesta. Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen Voimaperheet-tutkimushankkeen tavoitteena on ollut kehittää toimintamalli, jolla käyttäytymisen häiriöihin voidaan puuttua varhaisessa vaiheessa tukemalla perheitä netin ja puhelimen välityksellä. Tällaisia tutkitun tiedon pohjalta kehitettyjä toimintamuotoja tarvitaan kipeästi lasten ja nuorten mielenterveystyössä. 

- Internetin kautta tarjottavan hoidon piiriin on helppo hakeutua. Hoito voidaan aloittaa nopeasti ja sitä voidaan tarjota paikasta riippumatta koko maassa. Perheet voivat myös paneutua asiaan silloin kun he parhaiten ehtivät, sanoo hankkeen nettiosuuden kehittämisestä vastannut projektipäällikkö Jukka Huttunen

Internetin välityksellä annettu hoito on myös kustannustehokasta ja sen käyttö lasten käytöshäiriöiden ehkäisyssä ja lievempien oireiden hoidossa antaa mahdollisuuden suunnata erikoissairaanhoidon resursseja vaativaa hoitoa tarvitseville lapsille. 

Lounaissuomalaiset Voimaperheet 

Voimaperheet on laajin Suomessa väestötasolla toteutettu alle kouluikäisten lasten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn tähtäävä tutkimushanke. Vuonna 2010 aloitettu hanke on tarjonnut 11 Lounais-Suomen kunnassa (Turku, Raisio, Kaarina, Naantali, Rauma, Lieto, Marttila, Koski Tl, Tarvasjoki, Paimio ja Sauvo) tukea noin 500 perheelle, jotka ovat neuvolan nelivuotistarkastuksessa kokeneet arjen kuormittavaksi käytökseltään haastavan nelivuotiaan kanssa.  

Perheet rekrytoitiin mukaan neuvoloiden laajan 4-vuotistarkastuksen kautta.  Huoltaja täytti kotiin lähetetyn lomakkeen ennen neuvolakäyntiä tai sen aikana ja terveydenhoitajat toimittivat vastauslomakkeet vanhempien luvalla tutkimusryhmälle. Käytösoireiden ja vanhemman arvion perusteella tutkimukseen valittiin 500 perhettä, joista puolet on saanut perhevalmentajan ohjaaman itseopiskeluohjelman (nettisivusto + valmennuspuhelut) ja puolet kasvatusaiheisen tietopaketin ja yhden valmennuspuhelun. 

Lasten kehitystä tukeva muutos syntyy perheiden arjessa  

Perheet ovat olleet hyvin tyytyväisiä etätyöskentelyyn, joka istuu lapsiperheiden kiireiseen arkeen. 

- Vahvistuva ja myönteinen vanhemmuus tukee lapsen hyvinvointia. Vanhemmat ovat kokeneet saaneensa valmennuksesta työkaluja ja itseluottamusta arjen hankalien kasvatustilanteiden hoitamiseen, perhevalmennuksesta vastaava projektipäällikkö Terja Ristkari kertoo.  

Jopa yhdeksän perhettä kymmenestä on kokenut, että ohjelma on vastannut heidän odotuksiaan ja tarpeitaan ja antanut heille uusia vanhemmuuden taitoja. Voimaperheet-tutkimushankkeen aikana on syntynyt yhdessä neuvoloiden kanssa asiakaslähtöinen, uutta teknologiaa hyödyntävä toimintamalli, jonka tavoitteena on tunnistaa ongelmat varhaisessa vaiheessa ja puuttua niihin nopeasti.  

- Pallo toimintamallin juurruttamisesta on nyt perusterveydenhuollon käsissä, korostaa professori Andre Sourander. - Kustannustehokkaita ennaltaehkäiseviä palveluita tulisi ottaa ennakkoluulottomasti käyttöön, koska korjaava hoito ja sen odottaminen tulevat yhteiskunnalle huomattavan kalliiksi. 

Tukea tarvitsevia perheitä on paljon 

Kansainvälisten tutkimusten mukaan noin 12-20 prosentilla lapsista on mielenterveyteen liittyviä ongelmia. Yleisimpiä käyttäytymisen häiriöitä ovat aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriöt (ADHD), tarkkaavaisuuden häiriöt (ADD), uhmakkuushäiriöt (ODD) ja ahdistus- sekä levottomuushäiriöt. Näiden häiriöiden kehittymisessä ennaltaehkäisy on tärkeää ja siinä vanhempien toiminnalla on suuri merkitys. Voimaperheet-hanke pyrkii juuri vanhempien tukemiseen haastavien lasten kasvattamisessa tarjoamalla heille tietoa Internetin välityksellä ja puhelinohjausta. 

Voimaperheet-tutkimushanke on toteutettu Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksessa. Hankkeen rahoittajia ovat Suomen Akatemia ja Canadian Institutes of Health Research (CIHR) sekä lukuisat suomalaiset lasten mielenterveyden edistämiseen panostavat yleishyödylliset säätiöt. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri rahoittaa osaltaan Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen toimintaa valtion tieteelliselle tutkimukselle myöntämän hankerahoituksen kautta.