Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 18.8.2020 16.47

VSSHP moninkertaistaa koronavirustestaamisen kapasiteetin

Avainsanat:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lisää koronavirustestauksen kapasiteettia merkittävästi. Sairaanhoitopiirin hallitus päätti tänään kokouksessaan hankkia uuden diagnostiikkalaitteiston, jonka myötä voidaan analysoida jopa 5000 näytettä vuorokaudessa. Tällä hetkellä testataan noin 700 näytettä ja maksimikapasiteetti on noin 1500–1800 näytettä vuorokaudessa. 

Kaaviokuva koronatestien määrästä päivittäin VSSHP:ssa. Kaavion tiedot kerrotaan tekstimuodossa kuvan jälkeen pdf-tiedostossa.

Koronatestien määrä päivittäin VSSHPssä (pdf)

Samassa yhteydessä sairaanhoitopiiri päätti perustaa laboratoriotoimialueelle uusia, vuoden määräaikaisia tehtäviä, jotta testauslaitteiston kapasiteetti saadaan mahdollisimman tehokkaasti hyödynnettyä.

– Olemme koronapandemian aikana kyenneet vastaamaan testaustarpeen kasvuun nopeasti, viimeksi esimerkiksi aloittamalla näytteenoton Turun lentoasemalla yhdessä Turun kaupungin kanssa. Teemme kaiken voitavamme yhteistyössä kuntien kanssa, että pystymme parantamaan edelleen ja vastamaan voimakkaaseen kysyntään nostaa näytteenotto- ja koronavirustestauskapasiteettia entisestään. Tästä syystä päätimme uuden testauslaitteen hankinnasta, sanoo sairaanhoitopiirin johtaja Matti Bergendahl.

Tällä hetkellä Tyksin kliinisen mikrobiologian laboratorio on käsitellyt enimmillään 1 100 näytettä vuorokaudessa. Tuloksen saa yleensä samana tai seuraavana päivänä. Sosiaali- ja terveysministeriö on määritellyt koko maan testaustarpeeksi noin 20 000 vuorokaudessa.

Testauskapasiteetin lisäyksestä aiheutuu noin 1,5 miljoonan euron lisäkulut tälle vuodelle. Laiteinvestoinnin arvo tästä on noin 320 000 euroa.

– Toivomme, että valtiovalta korvaa nämä sekä muut testauskapasiteetin kustannukset täysimääräisesti, kuten julkisuudessa on esitetty, Matti Bergendahl sanoo.

Kuluvalla viikolla sairaanhoitopiirissä suunnitellaan myös muun muassa sitä, mihin näytteenottokaistaa saadaan lisättyä sekä keskustellaan koronanäytteiden ottamisesta satamassa. Näytteidenotto Turun lentoasemalla jatkuu. Toiveena koko maata koskeva selkeä linjaus siitä, keiden tulee hakeutua koronavirustestiin. Ihmisillä voi olla epäselvyyttä siitä, keiden on syytä hakeutua testeihin. Valtioneuvoston perusteltu linjaus perustuu siihen, että testauksella saadaan mahdollisimman varhain kiinni tartunnan saaneet ja siksi testeihin suositellaan hakeutumaan matalalla kynnyksellä.

– Tämä aiheuttaa haasteita, sillä lisättynäkin testauskapasiteetti on aina rajallinen. Oireettomia ei ole mielekästä testata kuin poikkeustilanteissa, koska pahimmillaan väärin suunnattu testaaminen viivästyttää suuremmassa testaustarpeessa olevien pääsyä näytteenottoon ja tulosten saamista, johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

– Epäselvyyttä rauhoittaisivat selkeät kansalliset linjaukset siitä, millä kriteerein koronavirustestiin tulee hakeutua ja keille testaus on kiireisimmin tehtävä. Pandemian hillitsemiseksi on yhteinen etu, että testitulokset saadaan mahdollisimman nopeasti niitä eniten tarvitseville. Joka tapauksessa myös kapasiteettia tulee lisätä, se on selvää, Pietilä sanoo.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä kliinisen mikrobiologian laboratorion henkilöstöä on siirtynyt säännöllisestä päivätyöstä vuorotyöhön ja työskennellyt koronatestien vuoksi viikonloppuisin.

– Koko maata koskeva ratkaisu näytteenottamisen resursoinnista olisi toivottava. Tavoitteemme on, että laboratoriohenkilöstö voisi keskittyä nimenomaan näytteiden analysointiin. Tehtävämme on samanaikaisesti huolehtia siitä, että laboratorion muu toiminta pystytään turvaamaan moninkertaistuvista koronatestimääristä huolimatta. Kannamme luonnollisesti myös huolta henkilöstön jaksamisesta tässä tilanteessa, sanoo Mikko Pietilä.