Hyppää pääsisältöön

Äänihäiriöt ja muut kurkunpään sairaudet

Avainsanat:

Normaalin äänen edellytyksenä ovat terveet kurkunpään limakalvot sekä kurkunpään lihasten ja hermojen normaali toiminta. Äänihäiriöstä puhutaan tilanteissa, joissa ääni on käheä eikä toimi henkilön toivomalla tavalla.

Foniatrian poliklinikalla lääkäri tekee äänihäiriön syyn selvittämiseksi kurkunpään tähystystutkimuksen, videostroboskopian, jolla äänihuulia ja muita kurkunpään rakenteita voidaan tarkastella yksityiskohtaisesti. Tutkimus on kivuton ja vaivaton, eikä vaadi erityistä valmistautumista. Laitteen strobovalo mahdollistaa äänihuuliaaltojen tarkastelun sekä (äänihuulten välisen) ääniraon sulkeutumisen arvioinnin. Video tallennetaan jatkoseurantaa varten.

Yleisimpiä äänihäiriön aiheuttajia ovat pitkäaikainen kurkunpäätulehdus, äänihuulikyhmyt tai muut äänihuulten hyvänlaatuiset muutokset, kuten kystat ja polyypit, sekä eriasteiset äänihuulihalvaukset. Kaikki kurkunpääsairaudet eivät aiheuta äänihäiriötä, vaan oireena voi olla myös esimerkiksi rykimisen tarve, yskä, kurkunpään salpautuminen tai kipu. Oireiden syyn selvittyä tarvittava hoito suunnitellaan yksilöllisesti. 

Potilasohjauksen lisäksi voidaan tarvita lääkehoitoa ja/tai ääniterapiaa, ja joissain tapauksissa myös kirurgista hoitoa. Toteutamme kuukausittain myös spasmodisen dysfonian hoitoon kuuluvia kurkunpään botuliinitoksiini-injektioita.

Toimipisteet

Foniatrian vastaanotot

Tutkimme ja hoidamme kurkunpään sairauksia, sekä niiden aiheuttamia ääni- ja nielemishäiriöitä. Keskeisin potilasryhmämme on äänihäiriöiset aikuiset…