Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 12.6.2019 16.46

"Intiaanipäällikkönä opin johtamaan"

Avainsanat:

Göran Honga on kotoisin pienestä Vitsarin kylältä, joka nykyään kuuluu Kokkolaan. Tänä päivänä hän asuu vuorotellen Vaasassa ja Turussa. Honga aloitti sairaanhoitopiirin johtajana 16.6. kun Leena Setälä siirtyi strategiajohtajaksi.

Hän on diplomi-insinööri ja hänellä on myös MBA-tutkinto.

Suurin hyöty Hongan koulutuksesta ja kokemuksesta rakennusalalta on hänen mielestään se, että hän pystyy katsomaan sairaanhoitopiiriä yleisjohtajana.

Göran Honga

Göran Honga pitää myös puutarhanhoidosta. Kotona Vaasassa hänellä on odottamassa multakuorman siirtäminen uuteen paikkaan.

– Lääketiede on tietenkin hyvin tärkeässä asemassa, mutta yleisjohtamiseen kuuluu muitakin periaatteita. Aiemmassa työssäni Vaasan sairaanhoitopiirissä opin, että uudet näkökulmat auttavat.

Kirjat ja kalastus lähellä sydäntä

Honga on aina pitänyt lukemisesta.

– Ensin luin paikallisen kansakoulun kirjaston tyhjäksi, sitten pääsin äidin kanssa 7-vuotiaana kaupungin kirjastoon. Se oli kuin olisin päässyt taivaaseen, kun sain lainata uusia kirjoja.

Lapsena hän myös kalasti Perhonjoessa ja vieläkin ruokapöytään saattaa silloin tällöin osua kalaa.

Tänä päivänä vakiintunut asunto on Vaasan keskustassa vaimo Beritin kanssa, sekin kirjaston vieressä. Turussa Honga asuu kaksiossa Itäisen Rantakadun varrella.

Honga on kolmekielinen. Isä oli ruotsinkielinen ja äiti suomenkielinen. Hongan isoisä oli USA:n kansalainen vielä kuollessaan, joten lapsena hän oppi myös englantia.

Piti hylätä aiemmin opittu

Kun Honga oli aikansa pyörinyt rakennusalalla, hän lähti Yhdysvaltoihin kolmeksi vuodeksi.

– Olin "intiaanipäällikkönä" tekemässä yhdelle heimolle taloteollisuutta. Alkuperäiskansan parissa minun piti hylätä kaikki, mitä olin siihen saakka oppinut ja miettiä asioita aivan uudestaan. Mistään ei ole ollut niin suurta apua minun urani aikana kuin siitä.

Honga uskoo julkiseen terveydenhuoltoon, siihen aatteelliseen perustaan, millä se aikanaan luotiin.

– Minulla on humaani ihmisluonne, pyrin saamaan kaikki mukaan ja auttamaan heitä, jota apua tarvitsee. En ole kuitenkaan liian humaani. Ihmisyyteen kuuluu myös se, että jokainen ottaa vastuuta itsestään.

Honga sanoo, että tähän alalle on hyvin vaikeata tulla ulkopuolelta sisälle ja sairaanhoitopiirin johtajan työstä joko pitää tai ei.

– Minä satun pitämään tästä työstä.

Kun Honga jäi eläkkeelle, hänellä oli vielä paljon energiaa jäljellä. Hän teki erilaisia projekteja ja konsulttitöitä eläkkeelle jäämisen jälkeen. Juuri ennen kuin Hongalle soitettiin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajatyöstä, hän sai valmiiksi kuntaliitosselvityksen Kaskisten ja Närpiön välillä.

– Olin ajatellut, että pieniä sivutyötä voisin vielä eläkkeellä ottaa ja nyt tämä sivutyö tulee viemään yli puoli vuotta ja viemään kaiken ajan. Se on kuitenkin rajallinen ja minulla on sellainen tunne, että pystyn vielä ammentamaan kokemuksistani ja sitä kautta tuomaan tälle organisaatiolle jotain.

Terassilla tietokone auki

Honga on leski, hän on naimisissa toista kertaa ja hänellä on kaksi tytärtä ja neljä lastenlasta. Toinen tytär asuu Rovaniemellä ja toinen Berliinissä. Puolison kautta on kaksi bonuslastenlasta. Perheeseen kuuluu myös Australian terrieri. Hänellä on hyvin hieno aatelisnimi, mutta kun hän on kotoisin Seinäjoelta, niin hänelle päätettiin antaa selvä ja lyhyt nimi: Topi.

Kesän Honga viettää töissä, paitsi viikko juhannuksen jälkeen, jolloin hän on lomalla.

Hongan työ on sellaista, että tapaa paljon ihmisiä ja käy kokouksissa. Usein flow tulee viikonloppuisin tai öisin.

– Hyvin harvoin saa olla rauhassa työssä, vaan minulla käy ihmisiä, joilla on joku asia, jota pitää lähteä ratkaisemaan. Flow tulee, kun saa rauhassa keskittyä johonkin tehtävään, ja se tulee vain viikonloppuisin tai öisin.

Jos Hongalla olisi enemmän lomaa, hän tekisi luultavasti jotakin muuta työtä.

– Tämä osaaminen ja tieto on tuoretavaraa ja nyt kun se vielä on tuoretta niin kysyntää on ollut aika paljon. Olisi siis ollut myös vaihtoehtoisia projekteja.

Sen verran Honga kuitenkin rentoutuu kesällä, että ehtii ladata akkuja: kalastaa, lukea ja nauttia auringosta.

– Terassilla on sitten tietenkin tietokone auki.

 

 

Teksti: Nadine Karell

Kuva: Suvi Vainio