Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 22.1.2021 15.47

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri rokottanut ja jakanut kuntiin kaikkiaan noin 9 000 koronavirusrokotetta

Avainsanat:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on torstaihin 21.1. mennessä saanut käyttöönsä kaikkiaan 12 000 koronavirusrokotetta. Näistä yhteensä noin 9 000 rokotetta on jo annettu ja jaettu edelleen kuntiin. Jokaiselle saadulle rokoteannokselle on olemassa yksityiskohtainen käyttösuunnitelma kansallisesti linjatun rokotusjärjestyksen mukaisesti. Lisäksi Turun kaupunki on saanut suoraan THL:lta omaan käyttöönsä rokotteita, jotka eivät ole sairaanhoitopiirin muissa luvuissa. 

Kaikki nyt saadut rokotteet on suunniteltu annettavaksi viikoilla 4-5 joko ensimmäisenä rokoteannoksena tai tehosterokotteena. Molemmat rokotusajat varataan ensimmäisen rokotuksen ajanvarauksen yhteydessä.

– Lääkekeskuksessa ja sairaala-apteekissa syväjääsäilytyksessä oleville rokotteille on yksityiskohtainen suunnitelma. Tämä tarkoittaa, että rokote on joko korvamerkitty toimitettavaksi edelleen tiettyyn Varsinais-Suomen kuntaan tai sille on varattu rokotusaika rokotusjärjestyksen mukaisesti, kertoo johtajaylilääkäri Mikko Pietilä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä.

Sairaanhoitopiirin alueelle saatavista koronarokotteista valtaosa toimitetaan eteenpäin kuntiin, jotka huolehtivat rokotuksista alueillaan. Rokotteita annetaan ja jaellaan edelleen sitä mukaa, kun rokotetta saadaan käyttöön. 

Sairaala-apteekista on toimitettu Varsinais-Suomen kuntiin pelkästään tällä viikolla kaikkiaan noin 1 900 rokoteannosta. Rokotusten alkamisen jälkeen rokotteen on saanut noin 3 000 koronapotilaiden hoitoon ja diagnostiikkaan osallistuvaa sekä kriittisiin toimintoihin kuuluvaa sairaanhoitopiirin ammattilaista. Lisäksi noin 500 heistä on jo ehtinyt saada myös tehosterokotteen.

Taulukko alla: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä ensimmäisen koronarokotteen saaneiden osuudet, tilanne viikon 2 lopussa. Tämän viikon (vko 3) toteutettujen rokotteiden tilasto valmistuu ja tiedotetaan tiistaina 26.1.2021.

THL:n rokotejärjestyksen mukainen ryhmä Ensimmäisen rokotteen saaneiden osuus viikon 2 päätyttyä, %
 
Varsinais-Suomen
sairaanhoitopiirissä
Varsinais-Suomen
kunnissa
1. Teho-osastojen henkilökunta87 %
2. Todettuja tai epäiltyjä COVID-19-potilaita hoitavien vuodeosastojen ja päivystysosastojen sekä ensihoidon henkilökunta.58 %64 %
3. Todettuja tai epäiltyjä COVID-19-potilaita hoitavien infektiovastaanottojen ja koronanäytteenottojen henkilökunta sekä koronavirusdiagnostiikkaa tekevä laboratoriohenkilökunta.100 %69 %
4. Sosiaalihuollon iäkkäiden asumispalvelujen ja laitoshoidon tehostetun palvelun toimintayksikköjen eli ympärivuorokautisen hoivan henkilökunta ja asukkaat.Henkilökunta: 20 %
Asukkaat: 22 %
5. Kriittinen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö kuten esimerkiksi elinsiirtoyksikköjen, syöpäosastojen ja vaativan päivystyskirurgian henkilökunta.18 %15 %
Yhteensä 35  % 25 %


Tiedot raportoidaan kootusti THL:n rokotusrekisteriin.