Anestesia

On tärkeää, että leikkaustiimillä on toimenpidettä suunniteltaessa käytettävissä ajantasaiset tiedot potilaan pitkäaikaissairauksien tilanteesta (esimerkiksi esiintyykö sepelvaltimotautia sairastavalla rintakipuoireita), lääkityksistä sekä toimintakyvystä. Siksi teiltä kysellään edellä mainittuja asioita huolellisesti leikkausajankohtaa suunniteltaessa. Esitietojen kysely voidaan toteuttaa puhelinhaastatteluna tai teille annetaan kyselylomake täytettäväksi. Mikäli lääkityksenne tai terveydentila muuttuu ennen leikkausta, tulee asiasta tiedottaa leikkausyksikköä. Esimerkiksi hengitystietulehdus vaatii usein suunnitellun leikkaustoimenpiteen siirtämistä myöhemmäksi.

Leikkaustiimin on erityisen tärkeä saada tietää potilaan aiemmissa leikkauksissa esiintyneistä ongelmista kuten vaikeuksista hengitysputken asennuksessa. Tärkeä tieto ovat myös lääke- ja ruoka-aineallergiat ja potilaan sukulaisilla mahdollisesti esiintyvät nukutusaineisiin liittyvät poikkeavuudet. Anestesialääkärin on hyvä tietää myös voimakkaasta matkapahoinvointitaipumuksesta, koska se merkitsee kohonnutta riskiä pahoinvointiin ja oksenteluun nukutuksen yhteydessä. Näitä voidaan ehkäistä tehokkaasti, jos kohonnut riski on etukäteen tiedossa.

Päihteiden runsas käyttö voi muuttaa nukutusaineiden vaikutuksia ja tarvittavia määriä, ja tupakointi vaikuttaa monin tavoin leikkausten ja niiden anestesian turvallisuuteen. Tiedot tupakoinnista ja päihteiden käytöstä ovat siksi tärkeitä anestesian suunnittelussa.

Nykyaikainen leikkaushoito ja anestesia ovat hyvin turvallisia, mutta on ymmärrettävää, että leikkaukseen tulo voi jännittää potilasta hyvin paljonkin. Jos sinulla on tulevaan leikkaustoimenpiteeseen liittyen erityisiä huolenaiheita tai pelkoja, ota rohkeasti yhteyttä.

Yksi tärkeimpiä tapoja, joilla potilas voi edistää oman leikkauksensa turvallisuutta ja myös hyvää leikkaustulosta, on tupakoinnin lopettaminen mahdollisimman ajoissa ennen leikkauspäivää. Tupakoinnin lopettaminen parantaa kudosten hapensaantia, edistää haavojen paranemista ja helpottaa hengityselimistön toipumista nukutuksesta.

Tutkimusten mukaan riski uusintaleikkaukseen joutumiseen on tupakoitsijoilla tutkimusten mukaan muita potilaita korkeampi. Myös haavainfektiot, keuhkojen toiminnan ongelmat, suolisauman pettäminen suolistoleikkauksissa ja luutumisongelmat ovat yleisempiä, jos potilas tupakoi.

Suomessa otettiin käyttöön 2016 Tupakatta Leikkaukseen (TupLei)-malli, jonka mukaisesti Tupakointi tulisi lopettaa vähintään kahdeksan viikkoa ennen suunniteltua toimenpidettä ja jatkaa taukoa leikkaustyypistä riippuen kahdeksasta viikosta puoleen vuoteen — toki paras tavoite on lopettaa pysyvästi! Jotkin leikkaukset saattavat edellyttää huomattavasti pidempäänkin edeltävää tupakoimattomuutta kuin kahdeksan viikkoa. Edelleen jatkuva tupakointi voi joiden leikkausten kohdalla johtaa leikkauksen siirtymiseen tai peruuntumiseen.

Myös nikotiinikorvaustuotteiden käyttö tulisi lopettaa viimeistään kaksi viikkoa ennen toimenpidettä.

Tupakoinnin lopettaminen voi olla hyvin haastavaa, ja lopettamista varten jokainen tupakoitsija on oikeutettu saamaan apua ja ohjausta. On olemassa lääkityksiä, joita käyttäen lopettaminen onnistuu tutkimusten mukaan 2–4 kertaa todennäköisemmin.

Jos mahalaukku ei ole tyhjä nukutuksen aikana, saattaa sen sisältöä joutua keuhkoihin. Seuraukset tästä voivat olla hyvin vakavat, ja siksi paaston avulla pyritään varmistamaan, että mahalaukku olisi mahdollisimman tyhjä leikkauksen aikana. Paastoamisohjeiden noudattamatta jättäminen johtaa suunnitellun leikkauksen siirtymiseen tai peruuntumiseen.

Vaikka toimenpide tehtäisiinkin puudutuksessa, on ennen leikkausta aina oltava syömättä ja juomatta vähintään kuusi tuntia. Joskus pidempikin paasto on perusteltu, jos potilaalla on erityisiä mahanesteen nousun riskitekijöitä tai toimenpiteen luonne sitä edellyttää.

Pieniä määriä vettä tai muuta kirkasta nestettä voit nauttia vielä 1–2 tuntia ennen toimenpidettä esimerkiksi lääkkeitä ottaessasi, mutta ruuasta, hedelmälihaa sisältävästä mehusta ja maitotuotteista tulee aikuispotilaan pidättäytyä vähintään kuusi tuntia ennen leikkausta. Myös maitotuotteista (mukaan lukien maitokahvi) tulee aikuisen potilaan pidättäytyä vähintään kuuden tunnin ajan ennen leikkausta. Musta kahvi lasketaan kirkkaaksi nesteeksi, mutta sitäkään ei tule nauttia suurta määrää.

Leikkaukseen tulevan potilaan ei tarvitse etukäteen osata päättää, haluaako hän puudutuksen vai nukutuksen (eli yleisanestesian). Suunnitellun leikkauksen asettamat vaatimukset puoltavat usein tietynlaista anestesiaa, ja nukutuksia tai rauhoittavaa suonensisäistä lääkitystä (sedaatio) ja puudutuksia voidaan myös yhdistää toisiinsa.

Potilaan pitkäaikaissairaudet lääkityksineen ja muut ominaisuudet vaikuttavat myös siihen, millainen anestesia on turvallinen ja toimiva eri leikkauksissa. Päätöksen tekee anestesialääkäri huomioiden edellä mainitut seikat, kirurgin laatiman yksilöllisen leikkaussuunnitelman sekä potilaan näkemykset. Potilaan toive anestesiamuodosta otetaan huomioon, mikäli mahdollista — tärkein tietyn anestesiamuodon valintaperuste on turvallisuus.

Potilas saattaa jännittää ajatus puuduttamisesta ja täten leikkauksen aikana tajuissaan olemisesta. Puudutuksen kylkiäisenä annostellaan siksi usein suonensisäistä, jännitystä ja kipua lievittävää lääkitystä, minkä avulla toimenpide sujuu ilman pelkoa. Suurempiin leikkauksiin saatetaan yhdistää puudutus ja nukutus; tällöin puudutus (esimerkiksi epiduraalikatetrin asennus) suoritetaan lähtökohtaisesti ennen nukuttamista, koska näin menetellen hermovaurioriski on pienin.

Sekä puudutuksen että nukutuksen aikana potilaan elintoimintoja (mm. verenpaine, syke, pulssi, lämötila, sydänsähkökäyrä eli EKG) valvotaan tarkasti erilaisten mittausmenetelmien avulla. Myös nukutuksen syvyyttä voidaan nykyään tarkkailla otsalle asetettavien anturien avulla. Lisäksi ainakin yksi anestesiatiimin jäsen on koko ajan potilaan vierellä.

Yleisanestesia eli nukutus tarkoittaa tajunnan alentamista syvän unen tasolle ja kivun aistimisen estämistä, jotta leikkaus voidaan suorittaa. Lisäksi tarvitaan joskus lihasten toimintaa lamaavaa lääkitystä. Yleisanestesian antoon käytettävät lääkeaineet lamaavat voimakkaasti hengitystä, joten potilas kytketään toimenpiteen ajaksi hengityskoneeseen. Tätä varten asennetaan leikkauksen ajaksi hengitysteihin niitä auki pitävä väline (esimerkiksi hengitysputki eli intubaatioputki).

Spinaalipuudutuksessa voidaan tehdä monia eri leikkaustoimenpiteitä "vyötärön korkeudella" ja siitä alaspäin. Sektiot eli keisarileikkaukset tehdään yleensä spinaalipuudutuksessa, kuten myös peräpukamakirurgia, monet gynekologiset toimenpiteet, eturauhasen höyläys ja erilaiset alaraajojen ortopediset leikkaukset. Spinaalipuudutus suoritetaan hyvin ohuella neulalla selkänikamien välistä lanneselän alaosaan. Tällä alueella selkäydin on jo jakaantunut lukuisiksi pienemmiksi hermoiksi, ja siksi termi "selkäydinpuudutus", jota spinaalipuudutuksesta joskus käytetään, on siksi virheellinen. Spinaalipuudutuksen vaikutus jatkuu tunteja leikkauksen jälkeen, mikä takaa tehokkaan alun leikkauksen jälkeiseen kivunhoitoon. Spinaalipuudutusta ei voida suorittaa, jos potilaalla on käytössä voimakas veren hyytymistä vähentävä lääkitys tai hänen hyytymisjärjestelmänsä toiminta on muusta syystä heikentynyttä.

Epiduraalipuudutusta käytetään nukutukseen yhdistettynä kivunhoitona suurissa vatsan ja rintakehän alueen leikkauksissa. Lisäksi se on monille tuttu synnytyskivun lievittäjä.  Spinaali- tai epiduraalipuudutusta ei voida suorittaa, jos potilaalla on käytössä voimakas veren hyytymistä vähentävä lääkitys tai hänen hyytymisjärjestelmänsä toiminta on muusta syystä heikentynyttä. Nämä puudutukset suorittaa anestesialääkäri.

Yleisin hermopunospuudutus on nk. olkahermopunospuudutus, jossa anestesialääkäri puuduttaa olkapään ja yläraajan hermot joko kaulalta, soliskuopan seudusta tai kainalon ja olkavarren yhtymäkohdasta. Tätä puudutusta käytetään olkapää- ja käsikirurgiassa; olkapääkirurgiassa potilas yleensä lisäksi nukutetaan. Hermopunospuudutuksen suorittaa anestesialääkäri.

Paikallispuudutuksessa ja yksittäisen hermon johtopuudutuksessa voidaan myös suorittaa monenlaista kirurgiaa. Tällaisen puudutuksen suorittaa yleensä leikkaava lääkäri.

Potilas saattaa tarvita rentouttavaa, jännitystä lievittävää lääkitystä esimerkiksi tähystystoimenpiteen aikana. Tätä kutsutaan sedaatioksi. Vaikka monet sedaatiossa käytettävät lääkeaineet ovat myös nukutusaineita, on tärkeä erottaa sedaatio yleisanestesiasta eli varsinaisesta nukutuksesta. Sedaation aikana on normaalia, että potilas on välillä hereillä, välillä torkahtelee — turvallisuuden kannalta on jopa tavoitteena, että sedatoitu potilas on tarvittaessa puheella ja kosketuksella heräteltävissä.

Jos leikkaus tai muu toimenpide tehdään puudutuksessa, annetaan potilaalle usein lisäksi sedaatiota jännityksen lievittämiseksi.

Leikkaus ja sen nukutus tai puudutus eivät ole koskaan riskittömiä, mutta nykyaikaisin menetelmien toteutettuna ne ovat hyvin turvallisia. Puhtaasti anestesiaan liittyviä kuolemantapauksia ilmenee koko Suomessa alle yksi vuodessa, ja leikkausriskit liittyvätkin yleensä ennemmin potilaan pitkäaikaissairauksiin ja yleiseen kuntoon kuin leikkaukseen ja sen anestesiaan itsessään. Pienenkin leikkaustoimenpiteen tekeminen potilaalle, jolla on monia vaikeita pitkäaikaissairauksia voi olla hyvin riskialtista, kun taas hyväkuntoinen ja aiemmin varsin terve potilas selviytyy yleensä suurestakin leikkauksesta ongelmitta.

Anestesiassa käytettävät elintoimintojen valvontamenetelmät, lääkkeet ja puudutustekniikat ovat kehittyneet huimasti viime vuosikymmeninä, mikä on paitsi nopeuttanut potilaiden toipumista, myös lisännyt entisestään anestesian turvallisuutta. Monien potilaiden nukuttamiseen liittyvät pelot ja ikävät kokemukset ovatkin perua ajalta, jolloin menetelmät olivat hyvin toisenlaisia, ja aiheuttivat muun muassa runsaasti pahoinvointia (esimerkiksi eetterimaskilla nukuttaminen).

Tahaton hereillä olo anestesian aikana on hyvä esimerkki riskistä, joka on vähentynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä anestesiamenetelmien kehittyessä. Useimmilla potilailla käytämme nykyään aivosähkökäyrään ja kasvojen lihastoimintaan perustuvaa nukutuksen syvyyden seurantamenetelmää, joka auttaa minimoimaan tämän riskin, ja monet muutkin kehitysaskeleet ovat sitä vähentäneet.

Joskus potilaat pelkäävät, etteivät herää nukutuksesta. Tämä ei ole mahdollista ilman, että leikkauksen aikana olisi tapahtunut jokin muu komplikaatio. Potilas herätetään yleisanestesiasta eli nukutuksesta yksinkertaisesti lopettamalla nukutusaineen jatkuva annostelu. Moderneja anestesialääkkeitä käytettäessä herääminen tapahtuu noin 5­–10 minuutissa. Pitkän leikkauksen jälkeen on tavallista, että myös herääminen on hitaampaa.

Puudutuksissa hermovaurioriski on hyvin pieni — reilusti alle yhden prosentin, ja tavallisimmin kyseessä on ohimenevä hermoärsytys pysyvän vaurion sijasta. Monien puudutusten suorittamiseen käytetään nykyään ultraääntä, mikä auttaa anestesiologia paikallistamaan luotettavasti eri hermojen yksilöllisen sijainnin sekä välttämään puudutteen ruiskuttamista itse hermoon. Spinaalipuudutusta kutsutaan joskus "selkäydinpuudutukseksi", mikä on osin harhaanjohtava nimitys: sitä ei suoriteta selkäytimeen vaan siihen liittyvään nestetilaan, ja asennusalueella lanneselän alaosassa selkäydin on jo muutenkin jakaantunut pienemmiksi hermoiksi.

 Potilas voi itsekin tehdä monia asioita oman leikkauskomplikaatioriskinsä pienentämiseksi; tupakoinnin lopettaminen on näistä keskeisimpiä. Mitä paremmin hoidettuja pitkäaikaissairaudet ovat leikkaushetkellä, sen pienempi on riski leikkauskomplikaatioihin.

Jos nukuttamisen ja puudutuksen riskit mietityttävät ennen leikkaustasi, ota yhteyttä.

Kirurgi vastaa (leikkaus)toimenpiteen tarpeellisuuden arvioinnista ja sopivan leikkausmenetelmän suunnittelusta. Toimenpiteen ja sen anestesian riskien ennakkoarviointiin osallistuu usein myös anestesialääkäri, ellei potilas ole varsin terve ja fyysisesti hyväkuntoinen. Vaativaan leikkaukseen saattaa osallistua useita kirurgeja, ja myös koulutusvaiheessa oleva kirurgi leikkaa usein yhdessä kokeneemman kanssa.

Kirurgia avustaa leikkauksessa instrumenttihoitaja, jonka tärkeänä tehtävänä on myös huolehtia tarvittavien välineiden puhtaudesta ja saatavuudesta. Osa instrumenttihoitajista on erikoistunut tietyn tyyppisiin toimenpiteisiin, esimerkiksi sydänleikkauksiin.

Anestesiatiimi, johon kuuluu anestesialääkäri ja anestesiahoitaja, paitsi toteuttavat anestesian (esimerkiksi nukutuksen), myös valvovat ja ylläpitävät toimenpiteen aikana potilaan elintoimintoja, sekä muun muassa huolehtivat nestehoidosta ja mahdollisten verituotteiden antamisesta, jotta kirurgi voi keskittyä leikkauksen suorittamiseen.

Anestesialääkäri suunnittelee leikkauksen jälkeisen kivunhoidon kirurgin kanssa sekä antaa usein myös esimerkiksi nestehoitoa ja keuhkojen toipumisen tukemista koskevia ohjeita vuodeosastohoitoa varten. Anestesiologiaan ja tehohoitoon erikoistuneita lääkäreitä työskentelee leikkausosastojen lisäksi muun muassa teho-osastoilla, kipuklinikoilla ja ensihoidossa.

Salivalvoja eli passari avustaa kaikkia leikkaustiimin jäseniä heidän tehtävissään.

Nuhaoireisena ei saa saapua sairaalaan; ota puhelimitse yhteyttä hoitavaanyksikköön. Joskus hyväkuntoisen, lieväoireisen nuhapotilaan leikkaus voidaan suorittaa suunnitellusti, mutta yleensä toimenpidettä joudutaan siirtämään, koska hengitystieinfektio lisää nukuttamiseen liittyvien keuhko-ongelmien riskiä. Alahengitystieinfektio (keuhkokuume tai keuhkoputkentulehdus) edellyttää leikkauksen siirtämistä vähintään 4–6 viikolla.

Jokainen potilas saa yksityiskohtaiset ohjeet koskien omia säännöllisiä lääkityksiään viimeistään, kun sairaanhoitaja soittaa potilaalle joitakin päiviä ennen leikkausta. Jos ohjeista jää epäselvyyttä, ota yhteyttä leikkausyksikköön.

Toimenpiteen esilääkityksenä voidaan käyttää monia erityyppisiä lääkeaineita. Tavallisin on kipulääke, jonka tarkoituksena on yhdessä myöhemmin annettavien lääkeaineiden kanssa tehostaa leikkauksen jälkeisen kivun hoitoa. Rauhoittavaa lääkitystä ei nykyään anneta  rutiininomaisesti ennen toimenpiteitä lukuun ottamatta kaikkien suurimpia leikkauksia. Jos potilas on kovin jännittynyt tai pelokas ennen leikkausta, voidaan tällaista lääkitystä käyttää muissakin tilanteissa anestesialääkärin harkinnan mukaan.

Potilaan kutsutaan joko edeltävänä päivänä vuodeosastolle tai leikkauspäivän aamuna päiväkirurgian yksikköön. Siellä tarkistetaan potilaan lääkitys- ja muut tärkeät tiedot, ja että valmistautumisohjeita on noudatettu. Potilas tapaa leikkaavan lääkärin joko edeltävänä päivänä vuodeosastolla tai leikkausaamuna päiväkirurgian yksikössä. Kun leikkaussalin valmistelut on tehty, potilas viedään sairaalavaatteisiin pukeutuneena leikkausyksikköön. Leikkaussalissa käydään läpi niin kutsuttu tarkistuslista, kiinnitetään potilaaseen elintoimintojen valvontalaitteita sekä avataan suoniyhteys (eli "laitetaan tippa"). Tämän jälkeen aloitetaan anestesia, leikkausalue pestään ja rajataan steriileillä liinoilla, ja toimenpide voi alkaa.

Leikkauksen jälkeen potilaat jäävät yleensä muutamaksi tunniksi seurantaan heräämöön, tai pienemmän paikallispuudutustoimenpiteen jälkeen palaavat suoraan leikkaussalista päiväkirurgian yksikköön. Heräämöstä potilas siirtyy toimenpiteen laajuuden ja vointinsa perusteella joko vuodeosastolle tai takaisin päiväkirurgian yksikköön. Kaikkein suurimpien leikkausten jälkeen potilas siirtyy leikkaussalista teho-osastolle.

Päiväkirurgisten potilaiden vointia seurataan heräämöstä pois siirtymisen jälkeen vielä joitakin tunteja ennen kotiutumista. Kivun ja pahoinvoinnin tulee olla hallinnassa, liikuntakyvyn riittävässä määrin palautunut, ja potilaalla on oltava aikuinen seuralainen kotiutuessaan